Moby- Natural Blues

tänään oli pippurin pienen pienessä elämässä hiukan mullistava päivä.
tein sen mitä olen pelännyt jo for days, menin nimittäin poikaystävälleni yöksi. ei sillä että olisin nämä kaikki viikot pelännyt sitä itse yökyläilyä, aikuisiahan tässä melkein jo ollaan, mutta pippuri on niin helvetin epävarma itsestään tällaisissa tilanteissa että pelkää että häntä ei hyväksytä, ja mikä olisikaan kamalampaa kun se, että mahdolliset appi ja anoppi eivät hyväksy sellaisena kuin on?
tarkoitushan ei alunperin ollut eilen sinne eksyä, mutta vietettyäni alkuillan ja yön kaveriporukassa itse lähes selvinpäin, muiden ollessa niin naamat että pippuria vallan ärsytti, päätin tehdä ratkaisevan siirron ja soitin että no, pääsisikös sinne teille yöksi tänään?
ei ehkä paras mahdollinen esittäytyminen tulla puolihumalaisena kello kaksi yöllä meikit levinneinä ja hiukset sotkussa että moi, can i stay here this night? mutta minkäs teet, vaihtoehtojahan ei nyt vain yksinkertaisesti ollut. kuulin jälkeenpäin poikaystävältäni että vanhemmat olivat tykänneet kovasti, erityisen haltioissaan oli äiti joka kuuli kun puhuin puhelimessa ulkomaalaisen isäni kanssa soinnukasta italian kieltä. e propio al quello momento lei si e innamorata di me ;)
aamulla poikaystävän äiti oli laittanut aamupalapöydän valmiiksi kun tultiin keittiöön, ja terveellinen ruokavalio- suunnitelmani romuuntui heti kättelyssä kun tarjolla oli jumalaista banaanisuklaakakkua. sämpylän ja kakunpalan sekä kahvin jälkeen poikaystäväni saattoi miut huoltoasemalle josta isäni oli luvannut minut noutaa. siinä käsi kädessä unelmieni pojan kanssa kävellessäni tajusin että elämä on ihan hyvä näin. kyllä kaikki järjestyy aikanaan. life's good!

kroppakriisi

huhhuh, mikä darra.
nousin kuolemanväsyneenä kello ykstoista reikäreikä enkä tienny itkeäkö vai nauraa kun tajusin kissani nukkuvan vatsani päällä suupielessään HIIRI. hyi helvetti että ponkasin ylös nopeammin ku salama ja voin kertoa että järkyttävä aamuherätykseni herätti myös koko talon ja naapurit muutaman kilometrin säteellä. luoja tietää mistä se kissa sen hiiren sai, eihän täällä uskalla enää liikkuakaan, kamalaa.
kun toivuin järkytyksestäni suihkussa veden valuessa ihanan kuumana virtana väsyneille kasvoille ja kropalleni, erehdyin katsomaan itseäni kylpyhuoneen järkyttävästä kokovartalopeilistä. siinä sitä sitten itkettiin että miten on tähän kuntoon itsensä päästäny. varmasti puolen vuoden päästä tätä tekstiä lukiessani tajuan valittaneeni taas kerran turhasta, niin on nimittäin käynyt aina ennenkin. pahimpina anoreksia- ja bulimia- kausinani vietin peilin edessä tuntikausia, kunnes lopulta hajotin milloin minkäkin kroppaani vääristelevän ruman petollisen peilin. meidän kämppä on kerran jos toisenkin ollu lattiat lasisiruja täynnä mun taas menetettyä malttini oman peilikuvani kanssa. ihan hullua, onneksi ei enää olla siinä veneessä..
hommanhan nimi on nimittäin se että olen ollut "elävien kirjoissa" kohta vuoden. silti välillä tulee niitä epätoivon hetkiä kun haluais vain heittää homman laihaks ( = läskiks :---DDDD ) ja lähteä taas tavoittelemaan sitä täydellisyyttä, että joskus olis vielä se lumienkeli jota kaikki kadehtien ihailee.
mutta onneksi tähän mennessä järkikulta on toiminut pelastavana enkelinä. ei, en ole ylipainoinen, ja ei, en myöskään alipainoinen. olen TERVE, jos niin saa sanoa. siis mittojeni puolesta ainakin. mulla on nykyään tissit ja perse mitä bileissä sheikata, joten mitä valittamisen varaa tässä on?;)
kävin äsken pro-ana-sivuilla ja mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi. miten mä haluaisinkaan ottaa kaikki ne nuoret lupaavat ihmisenalut (ja miksei vähän vanhemmatkin) syliini ja rutistaa niin lujaa että ne ymmärtäis parantua, vaikka pelkäänkin että jos niitä rutistais, ne menis rikki.. että ne tajuais että se on sairasta kuihduttaa itsensä kuoliaaks. miten kiitollinen mä ylemmille voimille olenkaan siitä että mä kärsin sairaudestani enää vain flashbackeina, muistoina, ohimenevinä kriisikausina. en ymmärrä miten jotkut kehtaavat väheksyä kaikkea sitä mitä ne ihmiset joutuu käymään läpi jotka johonkin sh:ön sairastuu..
älkää ihmiset KOSKAAN väheksykö, tuomitko tai halveksuko sellasta mitä ette ymmärrä, vain siksi että ette ole ite sitä joutunut läpikäymään.

pippuri kuittaa ja lähtee etsimään suolaansa!