kroppakriisi

huhhuh, mikä darra.
nousin kuolemanväsyneenä kello ykstoista reikäreikä enkä tienny itkeäkö vai nauraa kun tajusin kissani nukkuvan vatsani päällä suupielessään HIIRI. hyi helvetti että ponkasin ylös nopeammin ku salama ja voin kertoa että järkyttävä aamuherätykseni herätti myös koko talon ja naapurit muutaman kilometrin säteellä. luoja tietää mistä se kissa sen hiiren sai, eihän täällä uskalla enää liikkuakaan, kamalaa.
kun toivuin järkytyksestäni suihkussa veden valuessa ihanan kuumana virtana väsyneille kasvoille ja kropalleni, erehdyin katsomaan itseäni kylpyhuoneen järkyttävästä kokovartalopeilistä. siinä sitä sitten itkettiin että miten on tähän kuntoon itsensä päästäny. varmasti puolen vuoden päästä tätä tekstiä lukiessani tajuan valittaneeni taas kerran turhasta, niin on nimittäin käynyt aina ennenkin. pahimpina anoreksia- ja bulimia- kausinani vietin peilin edessä tuntikausia, kunnes lopulta hajotin milloin minkäkin kroppaani vääristelevän ruman petollisen peilin. meidän kämppä on kerran jos toisenkin ollu lattiat lasisiruja täynnä mun taas menetettyä malttini oman peilikuvani kanssa. ihan hullua, onneksi ei enää olla siinä veneessä..
hommanhan nimi on nimittäin se että olen ollut "elävien kirjoissa" kohta vuoden. silti välillä tulee niitä epätoivon hetkiä kun haluais vain heittää homman laihaks ( = läskiks :---DDDD ) ja lähteä taas tavoittelemaan sitä täydellisyyttä, että joskus olis vielä se lumienkeli jota kaikki kadehtien ihailee.
mutta onneksi tähän mennessä järkikulta on toiminut pelastavana enkelinä. ei, en ole ylipainoinen, ja ei, en myöskään alipainoinen. olen TERVE, jos niin saa sanoa. siis mittojeni puolesta ainakin. mulla on nykyään tissit ja perse mitä bileissä sheikata, joten mitä valittamisen varaa tässä on?;)
kävin äsken pro-ana-sivuilla ja mua alkoi ahdistaa ihan älyttömästi. miten mä haluaisinkaan ottaa kaikki ne nuoret lupaavat ihmisenalut (ja miksei vähän vanhemmatkin) syliini ja rutistaa niin lujaa että ne ymmärtäis parantua, vaikka pelkäänkin että jos niitä rutistais, ne menis rikki.. että ne tajuais että se on sairasta kuihduttaa itsensä kuoliaaks. miten kiitollinen mä ylemmille voimille olenkaan siitä että mä kärsin sairaudestani enää vain flashbackeina, muistoina, ohimenevinä kriisikausina. en ymmärrä miten jotkut kehtaavat väheksyä kaikkea sitä mitä ne ihmiset joutuu käymään läpi jotka johonkin sh:ön sairastuu..
älkää ihmiset KOSKAAN väheksykö, tuomitko tai halveksuko sellasta mitä ette ymmärrä, vain siksi että ette ole ite sitä joutunut läpikäymään.

pippuri kuittaa ja lähtee etsimään suolaansa!